Jalostusohjesääntö

1. JALOSTUSTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

Yleistä:
Jalostustoimikunta toimii talkootyönä tarkoituksena edistää havannankoira -rotuisten koirien jalostusta rodun korkeatasoisuuden saavuttamiseksi ja yhtenäisyyden edistämiseksi. Jalostustoimikunnan työ edistää jalostustyötä, ylläpitää rodun tasoa ja terveyttä sekä auttaa kasvattajia työssään kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, korkeatasoisia ja terveitä havannankoiria.

Jalostustoimikunnan palvelut ovat tarkoitettu ainoastaan yhdistyksen jäsenille ja jalostustoimikunnalla on oikeus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla ei-jäsenten pyyntöjen suhteen.

Toiminta-aika:
Jalostustoimikunta valitaan vuosikokouksessa ja sen toiminta-aika on kolme vuotta.

Jäsenistö:
Jalostustoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja neljä jäsentä. Lisäksi valitaan enintään kolme varajäsentä, joiden toimikausi on kolme vuotta. Tarvittaessa jalostustoimikuntaan voidaan kutsua enintään kaksi niin sanottua asiantuntijajäsentä.

Tehtävät:
Jalostustoimikunnan tehtävänä on antaa jalostusohjeita, järjestää jälkeläisarvosteluja, järjestää koulutustilaisuuksia, ohjata uusia kasvattajia, neuvoa ulkomaan tuonneissa, seurata rodun terveydentilaa, toimia kaikin tavoin rodun parhaaksi puolueettomasti ja diplomaattisesti jalostusohjesääntöön pohjautuen.

HAVANNALAISET RY:N JALOSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET

1. Yleistä

  1. Rodunjalostuksen tavoitteena on luonteeltaan ja ulkomuodoltaan rodunomainen, fyysisesti ja psyykkisesti terve koira.
  2. Jalostusneuvonnan on sopeuduttava muuhun kenneltoimintaan.
  3. Jalostusneuvonnan on oltava puolueetonta ja yksinomaan rodun parasta tarkoittavaa. Sen tehtävänä on pyynnöstä suosittelu, joten jalostustoimikunta ei ole vastuussa eri yhdistelmien tuloksesta. Jalostustoimikunta antaa vain suosituksia niiden tietojen perusteella, joita sille on annettu. Kasvattajalla on valinnan vapaus ja hän tekee aina lopulliset päätökset ja vastaa aikaan saamistaan tuloksista.
  4. Jalostustoimikunta toimii aina tiedossaan olevien seikkojen perusteella, jonka vuoksi on oleellisen tärkeää, että kasvattajat ja urosten omistajat täyttävät kaavakkeet mahdollisimman huolellisesti sekä kertovat kaikista jalostukseen liittyvistä asioista jalostustoimikunnalle mahdollisimman pian. Kaikki bichon havanaisien jalostuskäyttöön vaikuttavat perinnölliset sairaudet tulee ilmoittaa jalostustoimikunnalle ensi tilassa.
2. Organisaatio

  1. Jalostustoimikunnan valinta tapahtuu yhdistyksen vuosikokouksen toimesta kolmeksi vuodeksi kerrallaan, jolloin työskentely tapahtuu vuosikokouksen valvonnan alaisena.
  2. Jalostustoimikunnan muodostaa viisi henkilöä, jotka kollegiaalisesti hoitavat tehtävän. Näiden lisäksi valitaan enintään kolme varajäsentä, joiden toimiaika on kolme vuotta. Toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin, joka myös hoitaa jalostustoimintaan liittyvän tiedon kirjaamisen ja arkistoinnin. Sihteeri voidaan kutsua myös jalostustoimikunnan ulkopuolelta.
3. Jalostustoimikunnan jäsenet

1. Jalostustoimikunnan asiantuntemus perustuu siihen, että jäsenet
  • Ovat hyviä teoreettisia roduntuntijoita
  • Ovat perinnöllisyystieteestä kiinnostuneita
  • Omaavat käytännössä näyttöä siitä, että tuntevat rodun
  • Omaavat diplomaattista asiankäsittelytaitoa
  • Omaavat kyvyn työskennellä ryhmässä
  • Omaavat tarpeellista objektiivisuutta
4. Jalostustoimikunnan tehtävät

  1. Jalostusneuvontatyön on perustuttava rotumääritelmään ja kulloinkin voimassa olevaan tulkintaan. Toteutuksessa on otettava huomioon Suomen vallitseva tilanne ja odotettavissa oleva kehitys. Jalostustoimikunta kokoontuu tarpeen vaatiessa. Jalostustoimikunta perustaa käsityksensä koirien ulkonäöstä, rakenteesta ja luonteesta paitsi omistajan ja kasvattajan ilmoituksiin, myös vuosikirjoissa julkaistuihin virallisiin näyttelyarvosteluihin. Mahdollisuuksien mukaan jalostustoimikunnan jäsenet pyrkivät myös fyysisesti tutustumaan koiriin esim. koiranäyttelyissä.
  2. Jalostustoimikunta käsittelee jalostuspyynnöt kokouksissaan ja antaa hyväksynnän tai suosituksen tämän jalostusohjesäännön mukaisesti. Hyväksyntä tarkoittaa sitä, että kasvattajan oma urosehdotus hyväksytään ja suositus sitä, että jalostustoimikunta suosittelee kasvattajan jalostuspyynnössä luettelemien vaatimusten mukaista urosta.
  3. Tehtyjen suositusten julkaiseminen jäsenlehdessä.
  4. Terveystutkimusten julkaiseminen jäsenlehdessä. Jalostustoimikunta tiedottaa jäsenistölle virallisista silmä- ja polvitarkastuksista yhdistyksen virallisessa lehdessä sekä kaikista tiedossaan olevista seikoista vastatessaan kasvattajien jalostuspyyntöihin.
  5. Jalostuskortiston ylläpito
  6. Jalostustarkastusten järjestäminen
  7. Jälkeläisarvostelutietojen julkistaminen
  8. Astutus- ja pentueen hoitoneuvonta sekä kasvattajien muu koulutus ja informointi
  9. Informaatio havannalaisten ulkomuototuomarien neuvottelutilaisuuksiin
  10. Jalostustarkastajien ja ulkomuototuomarikokelaiden koulutus
  11. Jalostusyksilöiden maahantuonnin ja vientikoirien valinnan neuvotatyö
  12. Jalostusurosluettelon ylläpito:
    Jalostustoimikunta pitää yllä virallista uroslistaa jalostusohjesäännön vaatimukset täyttävistä uroksista. Tämä lista julkaistaan yhdistyksen virallisessa lehdessä sekä internet-sivuilla. Jokaisesta uroslistalle ilmoitettavasta uroksesta tulee täyttää kaavake, joka palautetaan omistajan allekirjoituksella varustettuna ennen kuin uros pääsee uroslistalle. Uroslistalla jo olevista uroksista kaavake tulee palauttaa viimeistään siinä vaiheessa, kun silmätarkastus uusitaan. Mikäli uroksen silmätarkastus on vanhempi kuin vuoden, se poistetaan uroslistalta.
5. Jalostusohjeet

Klikkaa tästä siirtyäksesi jalostusohjeeseen